Olen tähän asti kertonut perheemme haasteista ja saamistamme tukitoimista. Mikään ei kuitenkaan auta pidemmällä tähtäimellä, jos lapset eivät saa kaipaamaansa kuntoutusta. Matilta ja Tepolta löytyy pääosin samat diagnoosit. Uusimpana tosiaan tuo adhd eli aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö. Muita diagnooseja ovat Muu lapsuuden tunnehäiriö:ahdistusoireet,dissosiatiiviset oireet,tarkkaamattomuus, impulsiivisuus, taustalla traumaattisia tapahtumia. Pelottava lapsuudenaikainen kokemus; altistunut perheväkivallalle. Matilla on lisäksi vielä monimuotoinen kehityshäiriö.

Matti on saanut tähän asti puheterapiaa tiukan kielijänteen ja sen leikkauksen jäljiltä. Puheterapiassa on kuitenkin harjoiteltu myös tunteiden hallintaa ja tulkitsemista. Olen saanut puheterapeutilta paljon materiaalia avuksi kotiin, kuten tunnekarttaa ja apukuvia päivästruktuuriin. Olen pystynyt hyödyntämään näitä molempien poikien kanssa. Matin on todella vaikea vieläkään tunnistaa omia tunnetilojaan. Hän esim näyttää tunnekartasta olevansa aina iloinen, myös kiukkukohtauksen aikana. Puheterapian ohella Matti on saanut toimintaterapiaa ja tämä jatkuu yhä, onneksi. Toimintaterapeutti on saanut luotua Mattiin todella hyvän ja luotettavan suhteen ja meilläkin kemiat kohtaa hyvin. Hän on myös yksinhuoltajaäiti ja sen kautta meillä on yhteistä, kun kumpikin yrittää selvitä arjesta oman katraansa kanssa. Toimintaterapiassa on keskitytty paljon tunteeiden hallintaan, tunnistamiseen, miltä toisesta tuntuu-ajatuksiin. Molemmat terapiat on tosi hyvin pystytty toteuttamaan koulun tiloissa koulun jälkeen ja vain ohjauskäynnit on pidetty joko meillä kotona, terapeutin vastaanotolla tai korona-aikaan teams-palaverina. Matti on hyötynyt terapioista paljon ja hän on oppinut ehkä hieman paremmin tunnistamaan omia tunnetilojaan, vaikkei vieläkään osaa niin hyvin sanoittaa tunteitaan. Matilla on hyvin voimakas oma tahto ja hän haluaisi kontrolloida ihan kaikkea. Se voi korostua myös sen takia, että hänen isänsä vähätteli häntä koko lapsuuden ajan, piti syntipukkina kaikkeen ja haukkui tätä ihan suoraan vajakiksi. Hän teki selväksi, että Matista ei koskaan tulisi yhtään mitään ja mietti myös, että voiko Matti tosiaan olla hänen lapsensa, kun Matti on niin ala-arvoinen. En tiedä miten hän voi edes perustella tuota väitettä, sillä pojat ovat kaksoset, jotka on saatu aikaan lapsettomuushoidoilla. Matti oli tuohon aikaan helvetti soikoon 3-vuotias pieni lapsi!!!! Eromme jälkeen Matti on päässyt esille ihan eri tavalla, hän on saanut paljon positiivista huomiota ja hän on itsekin huomannut, että nyt voi olla oma ihana itsensä ja kukaan ei tuomitse häntä tai koita alentaa häntä mitenkään. Rakas rohkea esikoiseni.

Teppo on jäänyt hieman vähemmälle kuntoutuksen suhteen, koska hänellä ei ole todettu tarpeelliseksi aloittaa puhe- tai toimintaterapian tyylisiä kuntoutuksia. Hänellä ei ole tuota "tarvittavaa" monimuotoista kehityshäiriötä, hän on "vain" traumatisoitunut ja nyt myös adhd-diagnosoitu. Teppo ei missään nimessä ole selvinnyt helpommalla, vaikka hän olikin se isän kultapoika. Hän toki sai isänsä huomiota enemmän, vaikkei sekään ollut aina hyvä asia. Lopulta isä veti aina häneltäkin maton alta. Heti sen jälkeen, kun he olivat yhdessä ensin nauraneet Matille tai minulle tai ihan kenelle vain. Lopuksi myös Teppo todettiin arvottomaksi ja lopulta isä hylkäsi myös hänet. Se on jättänyt todella suuret haavat tuolle pienelle pojalle. Hän on joutunut hyvin nuorena miettimään, että miksi ihminen, jota hän eniten rakasti ja arvosti, pystyi hylkäämään hänet kokonaan. Sen on väkisin täytynyt tehdä hyvin suuren kolauksen tuon pienen pojan itsetuntoon ja se valitettvasti näkyy pojan käytöksessä. Hänen on välillä hyvin vaikea elää oman tunnetilansa kanssa ja hänellä on erittäin paha olla. Kun hän ei osaa käsitellä sitä ja tuntee itsensä arvottomaksi, hän koittaa siirtää pahan olon muille olemalla ilkeä tai ylimielinen meille muille perheenjäsenille. Toisaalta hän on nähnyt tuon toimintamallin hyvin läheltä isänsä tekemänä. Teppo on niin epävarma itsestään, että hän ei esimerkiksi osaa osallistua luonnollisesti perheen hassutteluun, jossa nauretaan välillä itsellekin. Hän ottaa sen heti hyvin henkilökohtaisesti, vaikkei aihe välttämättä liittyisi häneen ollenkaan eikä kukaan ole nauranut hänelle. Hän saattaa ihan poistua tilanteesta, koska kokee sen liian ahdistavaksi. Hänelle tulee usein myös kukaan ei rakasta minua-olotiloja, vaikka sanon päivittäin rakastavani häntä, halaan hänä useita kertoja päivässä ja koitan kehua aina, kun siihen on aihetta. Minun sylini on aina auki hänellle ja Matille. SIlti minun on mahdotonta paikata hänen isänsä jättämä aukko ja hylätyksi tulemisen tunne. Pitkän etsimisen jälkeen, olen kuitenkin löytänyt hänelle nyt psykoterapeutin, joka pääsee alkaaan jo ensi viikolla. Tiedän omasta terapiakokemusksesta, että alkava jakso on aluksi hyvinkin rankka, kun kaikki haavat revitään auki, mutta pikkuhiljaa terapia alkaa näyttämään niitä hyviä puolia ja tuo mukanaan myös helpotusta omiin ajatuksiin. Toivon sen tuovan apua rakkaalle reippaalle kuopukselleni.

Meille myönnettiin myös adhd-sopeutumisvalmennuskurssi ja sen ensimmäinen 5pv kuntoutusjakso on kesällä juhannuksen jälkeen. Odotamme sitä suuresti koko perhe ja toivomme, että se pystytään koronasta huolimatta toteuttamaan.